In English

Uutiskirje 8/2010

Kestämätön kestäväksi – Pirkanmaalla suunnitellaan vihreää kaupunkilogistiikkaa

Pirkanmaan talousalue kasvaa jatkuvasti, mikä asettaa alueen sietokyvyn koetukselle. Logistiikan ja ympäristöystävällisyyden näkökulmasta tilanne muuttuu nykymenolla kestämättömäksi. Tätä ennakoiden Tredea Oy ja Jari Saarenpää haluavat uudistaa logistiikkapalvelut kestävän kehityksen mukaiseksi.

”Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua.” – B. J. Gallagher
Tämän mietelauseen avulla Tredea Oy:n logistiikkajohtaja Jari Saarenpää haluaa havainnollistaa sen, mistä Pirkanmaan logistiikkakeskushankkeessa on kyse: luoda Pirkanmaalle kestävän kehityksen huomioon ottava logistiikkakeskus, jota suunnitellaan ennakkoluulottomalla asenteella, uutta luoden.

Hanke jo käynnissä

Miten voidaan parantaa Pirkanmaan elinvoimaisuutta logistiikan keinoin? Tähän kysymykseen haetaan vastausta tämän Pirkanmaan logistiikkakeskushankkeessa. Tänä vuonna alkaneen hankkeen rahoitus rakentuu kahdesta kokonaisuudesta: hankkeen ensimmäisen osan rahoittajana toimii Pirkanmaan liitto (1.1.2010–31.12.2011), ja toinen rahoittaja on TEKES (1.1.2011–).
Ensimmäisessä vaiheessa vuoden 2011 loppuun mennessä tehdään suunnittelu- ja selvitystyötä hankkeen edistämiseksi. Tänä syksynä järjestetään kolme strategiatyöpajaa, joissa hanketta viedään suunnitteluasteella eteenpäin.
Usein uudistukset menevät yritysvetoisesti, mutta tässä tapauksessa tilanne on toinen: Pirkanmaan logistiikkakeskushanke on yritysten ja julkisen puolen fuusio, jossa toimivaa kokonaisuutta luodaan yhdessä, eri alojen asiantuntijoita kuunnellen.

- Työpajoihin osallistuu suuri joukko alan asiantuntijoita. Tampereen kaupungin edustajat ovat mukana ja Tredea edustaa Pirkanmaan alueen muita kuntia. Lisäksi mukaan kutsutaan Tampereen teknillinen yliopisto, konsultteja sekä muutaman valikoidun yrityksen edustajia, Jari Saarenpää kertoo.

Sinisen meren strategiaa

Pirkanmaan talousalue kasvaa kovaa vauhtia; seutu on Helsingin jälkeen Suomen suurin. Tulevaisuudessa kasvu vain kiihtyy, mikä asettaa nykyiset logistiset toimintamallit koetukselle. Toisin sanoen, nykyratkaisut eivät enää jatkossa ole riittäviä. Tähän kohtaan Saarenpää haluaa vaikuttaa.

- Mietin, miten voisimme mullistaa pirkanmaalaisen logistiikkamallin, sillä tiesin sen olevan pakkomuutosten edessä. Tässä sitä nyt ollaan, askel lähempänä suurta haavetta.
Saarenpää on työskennellyt toistakymmentä vuotta Nokia Oyj:llä yhtiön logistiikkaratkaisujen parissa. Nyt visionäärin ammattitaito on valjastettu palvelemaan Tampereen seudun tulevaisuutta.
Logistiikkajohtaja puhuu mielellään mielikuvin ja vertauksin. Pirkanmaan logistiikkakeskushanketta Saarenpää johtaa niin sanotulla sinisen meren strategialla.

- Punaisessa meressä kilpaillaan samoista ideoista, tavoista ja paikoista verisesti. Sinisessä meressä haetaan ratkaisuja uusin keinoin eikä ketään vastaan. Luomme uutta, emme kilpaile vanhoilla keinoilla, Saarenpää selvittää.

Verkottunutta logistiikkaa

Hankkeen lopputuloksena synnytetään siis alueellinen logistiikkaintegraattori, joka palvelee alan toimijoita tarjoamalla verkoston ja alustan logistiikkayrityksille. Hanketta rakennetaan kolmen tukipylvään päälle: vihreä kaupunkilogistiikka, vihreät intermodaaliset kuljetusväylät ja IT-verkostologiikka.
Hankkeen yksi tärkeimmistä viesteistä on se, että ekologisuus ja tuottava liiketoiminta eivät sulje toisiaan pois, vaan asioita voi ja pitää tehdä luontoa kunnioittaen. Vihreällä kaupunkilogistiikalla tarkoitetaan lähijakelua, joka uuden toimintasuunnitelman mukaisesti hoidettaisiin uusiutuvaa energiaa käyttävillä kuljetusautoilla. Keskukseen keskitetyt rahdit vähentäisivät myös turhaa ja tyhjää ajoa alueella, mikä tarkoittaa yhtä kuin vähemmän päästöjä ja vähemmän tuhria kuluja yrityksille.
Intermodaaliset kuljetusväylät tarkoittavat eri kuljetusmuotoja yhdistävää toimintamallia, jossa on tarkoituksena luoda Tampereesta niin sanottu sisämaasatama. Suunnitelma, konttilogistiikkaan keskittyminen, helpottaa merenrantasatamien työtä, kun välivaihe konttien purkamisessa jää pois. Sama hyöty käsittelyvaiheiden vähenemisestä tulee luonnollisesti myös paluuliikenteessä merenrantasatamiin.
Logistiikkauudistuksen kolmas tukipylväs on älykäs verkostologiikka.

- Jos aiemmin puhuimme logistiikasta kuljetuksen, varastoinnin ja jakelun vinkkeleistä, niin nyt katsomme asiaa tieto-, tavara- ja rahavirtojen hallinnan näkökulmasta. Ja tärkeintä tässä kokonaisuudessa on tiedolla ohjaaminen. Voisin sanoa logistiikan olevan 95-prosenttisesti tiedolla ohjaamista. Tavaravirtojen kehittyminen tulee tämän jälkeen luonnostaan, aivan kuten rahakin, Saarenpää selvittää.

Kiina-yhteys osaksi uudistusta

Pirkanmaan logistiikkakeskushankkeeseen kuuluu luonnollisena osana myös lentoliikenteen kehittäminen. Suunnitteluvaiheessa on väläytelty ideaa lentorahtiyhteyden avaamisesta Tampere–Pirkkalan ja Kiinan välille. Tämä uudistus tekisi Tampereen-kentästä samalla yhteyskentän koko Skandinavian alueelle tehokkaan jakelujärjestelmänsä avulla.
Logistiikkakeskushankkeessa puhutaan suurista asioista ja ennakkoluulottomista uudistuksista, ja keskuksen on tarkoitus toimia edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä tulevaisuuden logistiikka-ajattelussa.

- Vuonna 2020 visio on jalkautettu. Sitten voin luovuttaa sen eteenpäin seuraajalleni ja katsoa tyytyväisenä sivusta, miten homma rullaa, Saarenpää päättää.
Sanni Leinonen jakaa Tredean osastolla nimmareita ke 22.9.

Tredea sähköistää Alihankintamessuja vihrein arvoin

Tredea osallistuu ekologisuusteemalla Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa järjestettäville Alihankinta 2010 -messuille. Tredea Oy:n, Hermia Oy:n ja Tampere Business Region –palvelun yhteisosastolla puhutaan ympäristön puolesta.
”Let´s make it grow in the Tampere Business Region”, julistaa Tredean osasto Alihankintamessuilla 21.–23.9. Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa. Osasto pystytetään Tredea Oy:n, Hermia Oy:n ja Tampere Business Region -palvelun nimissä ja sen teemana ovat vihreät arvot.

- Ympäristönsuojelu ja päästöjen vähentäminen ovat yhä vahvemmin mukana tulevaisuussuunnittelussa, ja niin kuuluukin olla. Siksi mekin otimme vihreyden teemaksemme. Tuomme mm. näytille sähköauton, niin sanotun eCorollan, joka on Tredean, Tampereen kaupungin ja Tampereen sähkölaitoksen yhteisomistusauto, Tredea Oy:n markkinointikoordinaattori Sari Mäkelä kertoo.

Roadshow jatkuu

Viime vuoden messujen yhteydessä Tredea järjesti ensimmäistä kertaa bussikierroksia, joilla tutustuttiin Tampereen kaupunkiseudun yritysalueisiin. Kierros tuotti yhden konkreettisen tuloksen, kun yksi yritys muutti alueelle – kierroksen ansiosta.

- Tänä vuonna teemme Roadshow´n yhteistyössä Tampereen Messut Oy:n kanssa, sillä hekin haluavat kierroksen olevan osana Alihankintamessuja. Yritysaluekierros starttaa messualueelta joka päivä kello 14, Mäkelä informoi.
Alihankintamessut ovat näytteilleasettajien osalta loppuunmyydyt, joten nähtävää riittää hallin täydeltä. Tredean osastolla vierailee myös paikallista urheilulahjakkuutta, kun Tredean sponsoroima alppihiihtäjä Sanni Leinonen tulee ke 22.9. paikalle jakamaan nimikirjoituksia.

Kuva: Tahko

Ensimetriltä lisäpalikka Buustiin

Tulevana syksynä käynnistyy Buusti Business Coaching -kurssi, jolla valmennetaan ja valmentaudutaan yrityselämän haasteisiin. Ensimetrin ja Pirkanmaan Buustin järjestämä ja Pirkanmaan ELY-keskuksen avustuksella järjestettävä kurssi on tarkoitettu alle 29-vuotiaille, yrittäjäksi aikoville.

Buusti Business Coaching -ohjelman tarkoitus on valmentaa ja valmistaa tulevia yrittäjiksi aikovia yrityselämän haasteisiin. Pelkka tieto ja teoria eivät yksistään riitä, yrittäjäksi aikovan on opittava tuntemaan myös itsensä ja ambitionsa. Buustin kurssilla paneudutaan teoreettisen puolen lisäksi juuri tähän itsensä oppimiseen.

- Haluamme, että kurssille tulevat oppivat tuntemaan itsensä ja tunnistavat sen, onko heistä yrittäjiksi. Emme siis välttämättä ole ottamassa kurssille pelkästään sellaisia ihmisiä, jotka jo tietävät varmasti tulevaisuutensa yrittäjyyden maailmassa, kurssin koulutuspäällikkö Pertti Rantamäki kertoo.

BBC-ohjelman ilmoittautumiset ovat parhaillaan käynnissä, ja ohjelma on herättänyt jo orastavaa kiinnostusta. Silti, lisää kiinnostuneita mahtuu ja tarvitaan mukaan. 25. elokuuta järjestetään kurssin ensimmäinen infotilaisuus, jossa esitellään tarkemmin ohjelman sisältöä. Toinen infotilaisuus on ohjelmassa syyskuun puolella.

- Otamme kurssille 12 henkilöä. Idea on siinä, että tässä pienessä ryhmässä saamme asiasta parhaiten irti. Siellä ei pelkästään yksi ihminen luennoi, vaan koko ryhmä on äänessä. Tarpeeksi pienellä porukalla tämä onnistuu, sillä ryhmäläiset voivat sparrata toisiaan, Rantamäki valottaa.

Lisätietoa kurssista antaa koulutuspäällikkö Pertti Rantamäki, pertti.rantamaki@ensimetri.fi, puh. 050 300 6950.

TuoVa järjestää koulutusten lisäksi myös seminaareja. Elokuun alussa järjestetty Competitive Sustainable Manufacturing Forum -seminaari keräsi Vapriikin auditorion täyteen alan ihmisiä ja asiantuntijoita. Professori Masaru Nakano Keion yliopistosta tuli seminaariin puhumaan kestävän kehityksen tuotannosta Japanissa.

CSM Forum -seminaarissa visioitiin tulevaisuuden teollisuustuotantoa

Elokuun alussa järjestetty Competitive Sustainable Manufacturing Forum -seminaari keräsi Vapriikin auditorion täyteen alan ihmisiä ja asiantuntijoita. Ulkomaisilla puhujavierailla höystetylle seminaarille on tarkoitus saada jatkoa tammikuussa.

TTY:n tuotantotekniikan laitoksen ja TuoVa-hankkeen yhteistyössä järjestämä seminaari oli yhden päivän mittainen tapahtuma, joka piti sisällään alan uutisten päivitystä, keskusteluiden viritystä ja ideoiden herättämistä. Tiivisvauhtiseen päivään osallistui puhujia Japanista ja Kanadasta asti.

Tuotantotekniikan professori Reijo Tuokko Tampereen teknillisestä yliopistosta kertoi näkemyksiään kone- ja metallituoteteollisuuden aloista yliopiston näkökulmasta ja siitä, mitä hankkeita yliopistolla on tällä hetkellä menossa alaan liittyen.

- Tapahtuma oli erinomainen tilaisuus henkilöstöllemme ja tutkijoillemme. Saimme rutkasti sisällöllistä antia, markkinoimme omaa tutkimustamme ja verkostoiduimme muiden alan ihmisten kanssa, Reijo Tuokko sanoi.

Japanissa ekologisuus kunniassaan

Japanilainen Masaru Nakano on ennen yliopistoprofessuuriaan työskennellyt Toyotalla systeemisuunnittelijana 28 vuotta. Hän tuli seminaariin puhumaan kestävän kehityksen tuotannosta Japanissa. Nousevan auringon maassa ekotuotanto on juurtunut jo hyvin syvälle metalli- ja koneteollisuuteen.

Puhtaan energian kulkuneuvojen osuus myydyistä autoista on monikertainen Eurooppaan nähden; Japanissa ei pröystäillä katumaastureilla, vaan naapurille halutaan näyttää se, kuinka ekologisia he ovat!

- Japanissa on menty ekologisessa tuotannossa yhä parempaan suuntaan, mutta haasteita riittää. Kamppailemme saastumista vastaan, yritämme parantaa tuotantoketjun energiatehokkuutta ja sitten on tietenkin kasvihuonepäästöt. 3R-ajattelu on yksi tärkeä ohjenuoramme. Sen on yhtä kuin: Reduce, Reuse ja Recycle, Nakano kertoi.

Tehtaiden tuotantolinjojen muokkaukseen joustavuutta

Hoda A. ElMaraghy työskentelee Kanadassa Windsorin yliopistossa, älykkäiden tuotantojärjestelmien suunnittelukeskuksessa. Professori ElMaraghy näkee, että nykyisellään tehtaiden tuotantojärjestelmät ovat liian jäykkiä ja monimutkaisia uudistumaan riittävän nopeasti vauhdikkailla markkinoilla.

- Tuotantosysteemi on aivan kuten tuotekin: se suunnitellaan ja tuotetaan, ja sitten sitä käytetään. Sen jälkeen tulevat vielä kierrätys ja uudelleensuunnittelu. Jos systeemi suunnitellaan jo alkuvaiheessa riittävän notkeaksi tulevaisuuden muutoksille, ei kaikkea tarvitse tehdä aina alusta asti uudelleen, ElMaraghy näki.

Muutettavan ja muokattavan tuotantosysteemin vaatimuksia ovat ElMaraghyn mukaan liikuteltavuus, tehokkuus, helppous, nopeus, järkevyys, ennakointi, räätälöinti, kohdennus ja muokattavuus. Tuotantosysteemien käyttöikää tulisi toisin sanoen pidentää kestävän kehityksen nimissä.

Waguih ElMaraghy puhui seminaarissa tuotantosysteemin ongelmahallinnasta. Samaisessa Windsorin yliopistossa vaimonsa kanssa työskentelevä professori tähdensi sitä, että selviytyäkseen kehittyvillä markkinoilla on omattava joustoa, nopeutta, älyä ja ennustamiskykyä.

Tuotteen markkinoilletuloaika on monissa tapauksissa niin lyhyt, että tuotannossa on pystyttävä ennakoimaan tulevaa ja reagoimaan nopeasti muutoksiin.

- Teollisuuden tuotannon on oltava tavoitteiltaan tasapainossa ekologia- ja tuottavuusajattelun suhteen. Toisin sanoen: tuotannon kaikkia osa-alueita on kevennettävä ja nopeutettava tulevaisuudessa, Waguih ElMaraghy listasi.

Järjestäjät tyytyväisiä seminaarin antiin

Tilaisuuden isäntä, tuotantotekniikan professori Seppo Torvinen Tampereen teknillisestä yliopistosta kertoi tilaisuuden menneen odotustenmukaisesti tai jopa yli. Lähes sadasta osallistujasta suurin osa oli teollisuuden edustajia, mikä lämmitti tilaisuuden järjestävää tahoa. Onnistunut seminaariavaus poikii näin ollen lisää seminaareja: seuraava järjestetään tammikuussa.

- Tredean järjestelyt olivat tilaisuudessa viimeisen päällä, puitteet olivat loistavat. Seuraavassakin seminaarissa pidämme huolen siitä, että puhujakaarti on vähintään yhtä kovaa tasoa kuin nytkin, Torvinen lupasi.

Myös kuulijoilta on tullut runsaasti positiivista palautetta seminaarista. CSM-foorumista halutaankin kehittää säännöllinen tapaaminen, jossa alan ihmiset voivat vaihtaa kehitysajatuksia keskenään. Negatiiviseksi puoleksi tapahtumassa voidaan laskea ensinnäkin se, että puhujavieraille ei ehkä Foorumiajatuksen tuoreuden vuoksi vielä esitetty liiemmin kysymyksiä. Toinen mietinnän arvoinen seikka oli seminaarin ajoitus lomakaudelle kutsuttujen puhujien aikataulujen vuoksi.

- Jatkossa seminaaria ei järjestetä loma-aikaan, joten tämä ongelma poistuu. Puhujavieraat olivat myös tyytyväisiä päivän antiin, mutta hieman yllättyneitä kysymysten vähäisestä määrästä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hieno tapahtuma, jonka odotan vain kasvavan tulevaisuudessa, Torvinen päätti.

HappyOrNotin hymiöt ovat keränneet positiivista huomiota

Matkailuneuvonnalla on tyytyväisiä asiakkaita

GoTampereen matkailuneuvonnassa rautatieasemalla on heinä- ja elokuun ajan mitattu asiakkaiden tyytyväisyyttä Tampereen matkailupalveluihin, Tampereella saatuun palveluun, Tampere-korttiin sekä matkailuneuvonnan palvelupisteen palveluun. Lisäksi matkailuneuvonnan asiakaspalvelua parannetaan asentamalla palvelupisteen ulkopuolelle hipaisunäyttötaulu, josta saa matkailuinfoa myös silloin kun matkailuneuvonta on suljettu.
Asiakkaiden tyytyväisyyttä on kesän ajan mitattu GoTampereen matkailuneuvonnassa tamperelaisen HappyOrNot Oy:n laitteella. Sympaattisen näköinen laite mahdollistaa reaaliaikaisen, anonyymin tunnetiedon keräämisen asiakkaalta. Kevyt ja langaton laite on helppo sijoittaa suoraan toimipisteeseen tai tapahtumapaikalle. Järjestelmästä on mahdollista saada tietoa jopa tunnin tarkkuudella.

- Yksinkertaisen käyttöliittymän ansiosta asiakas voi antaa meille vaivattomasti ja nopeasti palautetta. Helppous on avain myös siihen, että olemme todennäköisesti saaneet enemmän palautetta kuin perinteisen kyselylomakkeen avulla olisimme saaneet, Tredean matkailun kehittämispäällikkö Päivi Nahkola kiittelee.
Kyselyihin on viikoittain vastannut keskimäärin 250 asiakasta, joista noin 80 prosenttia on ollut erittäin tyytyväisiä käyttämiinsä palveluihin. Jokseenkin tyytyväisiä on ollut n. 10 prosenttia, jokseenkin tyytymättömiä n. 3 prosenttia ja erittäin tyytymättömiä n. 7 prosenttia vastaajista.
Asiakaspalautteen keräämisen lisäksi matkailuneuvonnassa on päätetty panostaa asiakastyytyväisyyteen entisestään; jatkossa matkailuneuvonta palvelee asiakasta myös palvelupisteen ollessa suljettuna, sillä palvelupisteen ulkopuolelle on asennettu hipaisunäyttötaulu. Näytöltä pääsee selaamaan kätevästi GoTampereen verkkosivuja sekä sivustolta avautuvia yhteistyökumppanien sivuja. Hipaisunäytöstä vastaa lempääläläinen Dipoint Oy.

LVM:n lentoliikennekeskusteluissa selvitettiin seutukuntien lentoliikennetarpeita

Lentoliikenteessä kesä on ollut kolmen yhtiön taistelutannerta – Finncomm/Finnair/airBaltic – reittejä ilmoitettiin lopetettavaksi ja uudelleen avattaviksi, Finncommia ollaan myymässä/ostamassa ja uusia yhtiöitä perustetaan! Myllerrys ei suoraan liity Tampereeseen, mutta tapahtumat saivat LVM:n kutsumaan kolme ongelmaseutukuntaa keskusteluun, joka ilmeisesti laukaisi tarpeen järjestää muutaman päivän varoitusajalla keskustelutilaisuus koskien kaikkia Suomen lentokenttäseutuja. Keskustelussa olivat mukana Pirkkalan ja Tampereen edustajat.

Kokouksen jälkeen Tampereen seudulta lähetettiin yhteenveto Tampere–Pirkkalan tilanteesta liikenneministeriölle. Ministeriön raportti koko maan tilanteesta julkistettiin 18.8.

- Toinen tärkeä anti tilaisuudesta oli verkostoituminen ja mahdolliset yhteistyökuviot esim. Turun ja Jyväskylän seutujen kanssa, Tredean lentokenttähankkeen projektipäällikkö Mikko Salo kertoo.

Tampere-Pirkkala puhuttaa

Tampere–Pirkkalan lentoasematilanne on ollut pirkanmaalaisten huulilla jo pitkään. Epävarmuus kentän kehityssuunnasta ja liikennemäärien tilanteesta puhuttavat alueen ihmisiä laidasta laitaan. Tampere–Pirkkalan lentoaseman laajennus- ja kunnostustyöt saivat osaratkaisun ennen juhannusta Finavian ilmoittaessa terminaalikehitystyön keskittyän kakkosterminaalin laajennukseen ja palveluiden lisäämiseen. Finavian kommentit terminaalin laajentamisesta, kun ”matkustajamäärien lisääntyminen on näköpiirissä” aiheuttaa kysymysmerkkejä terminaalien kehittämisen aikataulusta – alun perin valmistumisaikataulu oli kesäksi 2011.

Lentoliikennetilanne kiinnostaa kaupunkilaisia

Heinäkuussa julkaistussa kaupunkilehti Tamperelaisessa kysyttiin lentoliikenteestä kertovan jutun yhteydessä kaupunkilaisten mielipiteitä siitä, miten Tampere – Pirkkalan kenttää tulisi kehittää, miten nykyiset reitit palvelevat ja mihin kohteisiin Tampereelta haluttaisiin tulevaisuudessa lentää.

- Kysely on edelleen kesken, mutta siihen on tullut jo nyt parisataa vastausta. Lopulliset tiedot kyselyn tuloksista valmistuvat syyskuussa. Vastausten määrä kertoo, että aihe on herättänyt suurta kiinnostusta pirkanmaalaisten keskuudessa, Salo paljastaa.

Tervetuloa Benchmarking Intelligent Defence Applications -seminaariin 29.9.2010!

Seminaarissa esitellään puolustusvälineteollisuuden sovelluksia ja teknologioita, joilla on yhtymäkohtia työkonealan kanssa. Näitä ovat mm. autonomiset ajoneuvot, ympäristön havainnointi, tilannetietoisuus sekä erilaiset voimansiirron ratkaisut. Tarkoituksena on lähestyä haasteellisia toimialueita uudesta näkökulmasta.  Puhujat ovat puolustusteknologian kotimaisia ja ulkomaisia asiantuntijoita.

Tilaisuuden järjestää FIMA yhdessä Älykkäät Koneet -osaamiskeskuksen ja HynäPro-hankkeen kanssa museokeskus  Vapriikissa Tampereella.

Tilaisuus on ennakkoon, viimeistään 21.9.2010 mennessä, ilmoittautuneille maksuton.

Seminaarin ohjelma ja ilmoittautuminen

Tredean uutiskirje:
päätoimittaja: toimitusjohtaja Ari Tuulentie
tekstituotanto: Tmi Antti Pohja