In English

Uutiskirje 6/2010

Brändityöryhmä käärii hihat: Pirkanmaan vetovoimaa halutaan lisätä yhteisellä markkinointistrategialla

Pirkanmaan-alueen seutumarkkinoinnissa puhaltavat uudet tuulet. Elokuussa käynnistyy laaja sidosryhmätyö alueen yhteisen brändin muodostamiseksi. Kaikille seutua markkinoiville luodaan kesään 2011 mennessä kaiken kattava yhteinen viestintästrategia ja brändi. Pirkanmaa puhuu tulevaisuudessa maailmalle yhdellä suulla. Brändiuudistus muodostaa osan seudun vetovoimaisuuden lisäämiseen tähtäävässä hankkeessa. Toisen osan tavoitteena on lentoyhtiöiden kanssa tehtävän markkinointiyhteistyön kehittäminen.

Kokonaisuuden tavoitteena on Pirkanmaan vetovoimaisuuden lisääminen, mikä tarkoittaa kahta asiaa: saavutettavuuden parantamista ja tunnettavuuden parantamista. 

Uudistushankkeelle haetaan maakunnan kehittämisrahaa Pirkanmaan liitolta.

Tavoitteisiin on tarkoitus päästä kokoamalla rivit yhteen ja puhumalla samaa kieltä. Nämä brändisuunnittelun rivit koostuvat aloista ja toimijoista, jotka viestivät julkisin varoin seudun vetovoimaisuuden puolesta. Mukana ovat matkailu- ja Invest in -toiminta, osaajia seudulle houkuttelevat tahot sekä tutkimus- ja innovaatioyhteistyötä tekevät ja sen kasvumahdollisuuksia tutkivat yhteisöt.

Kun viesti ja ilme ovat kauttaaltaan yhteneväisiä, tunnistettavuus kertaantuu ja esille pääsemisen mahdollisuudet ovat selkeästi suuremmat. Markkinoinnin kohderyhmään kuuluva voi parhaassa tapauksessa nähdä seudun ilmettä useissa eri yhteyksissä, ja Pirkanmaa painuu mieleen entistä syvemmälle. Globaalin kilpailun markkinoilla seutu tarvitsee ehdottomasti käyttöönsä yhteistyötä eri alojen välillä; yksinpurjehduksilla maailman ympäri ei luovita tässä tapauksessa.

Elokuussa alkava brändiuudistus jakaantuu kahteen osaan aikataulunsa osalta. Tämän vuoden puolella on tarkoitus kokoontua miettimään perusviestejä. Ennen hutkimista tutkitaan, tehdään koordinoitu toimenpidesuunnitelma ja luodaan systemaattinen malli seutumarkkinoinnin toteuttamiseen: Mitä halutaan sanoa ja miten? Mikä on koko seutumarkkinoinnin perusajatus ja ydinviesti maailmalle? Missä olemme hyviä ja miten saamme sen sanotuksi ihmisille, jotka ovat potentiaalisia Pirkanmaalle tulijoita? Millainen on viesti, jonka kaikki sidosryhmät tuntevat omakseen?

Yksi tapa viestiä alueesta ja tehdä sitä tunnetuksi on kertoa maailmalle tarinoita eri teollisuuden aloista ja niiden historiasta ja menestyksestä Tampereen seudulla. Tällaisia kertomuksia kootaan muun muassa konerakentamisesta ja ICT-alalta.

Kun viestintästrategialle on löytynyt yhteinen ääni, voidaan brändiuudistuksessa edetä seuraavaan vaiheeseen. Ensi vuoden aikana, jo kesään mennessä, pitäisi olla valmiina kaikki se materiaali- ja välinevalikoima, jolla seutua lähdetään jatkossa markkinoimaan.

- Uuden markkinointi- ja viestintästrategian pääpaino on ennen kaikkea alueen kansainvälistämisessä, joten suunnittelutyö aloitetaan vahvasti siihen suuntaan kallellaan, Tredea Oy:n kehitysjohtaja Anne-Mari Järvelin valottaa.

Lentoliikennemarkkinoinnissa mietittävää

Seudun kansainvälistämiseen liittyy olennaisena osana lentoliikenne ja -matkailu. Uudistushankkeen yhtenä tavoitteena onkin lisätä Tampereen seudulle suuntautuvia viikoittaisia lentoreittejä.

Lentoliikenteen lisääminen Tampere–Pirkkalan-kentälle on ollut puheissa paljon, ja keinoja on mietitty moneen kertaan. Lentoyhtiöyhteistyöhankkeen projektipäällikkö Tredeassa on Mikko Salo. Salon mielestä lentoliikennettä koskevassa strategiassa on vielä paljon mietittävää.

- Toistan usein aihetta koskevissa keskusteluissa sitä, että: mitä me haluamme? Se ei ole mielestäni vielä täysin selvillä. On tärkeää tietää ja tiedostaa se suunta, johon haluamme lentoliikennettämme ohjata. Strategia pitää olla selvillä ennen kuin voimme edetä toimenpiteisiin, Salo muistuttaa.

Lentoliikenteen osalta seudun yksi keskeinen tavoite on saada turisteja alueelle, jolloin Pirkanmaalle jäisi matkustajilta pelimerkkejä enemmänkin. Pelkkää läpikulkuliikennettä on kokonaismatkustajamääristä suuri osa. Tämä ei hyödytä paikallista elinkeinoelämää.

- Nyt täytyisi miettiä, mihin suuntaamme markkinointirahat ja mitä lentoyhtiöitä otamme mukaan markkinointiyhteistyöhön liittyvään kilpailutukseen. Nykyisiä yhtiöitä ne luultavasti olisivat. Tosin verkostoyhtiöt toimivat pääosin ilman seutukunnan markkinointitoimenpiteitä kun taas halpalentoyhtiöt (point-to-point) tekevät perinteisesti alueellista yhteismarkkinointia. Ja joka tapauksessa lentoyhtiöt tekevät reittipäätöksensä varsin itsenäisesti.

Toukokuun lopussa järjestetyssä lentoseminaarissa keskusteltiin muun muassa lentokentän terminaaliuudistuksista ja -remonteista. Tredean ykkösvaihtoehtona on se, että remonttirahat ja lentoliikenne keskitettäisiin ykkösterminaaliin. Näin saataisiin yksi laadukas, laajennettu ja toimiva terminaali kaikille.

- Ykkösterminaali kaipaa siinä tapauksessa lisää tilaa ja palveluita – palveluita kaivataan lisää jo nykyisellään! Meidän mielestämme ykkösen remontti olisi paras vaihtoehto, Salo ilmoittaa.

Paljon on siis mietittävää seudun brändin, markkinoinnin ja viestinnän osalta lähitulevaisuudessa. Siksi seutumarkkinoinnin kehitysohjelma paukahtaakin käyntiin heti heinäkuun lomien jälkeen!

Tredea suunnittelee uutta hyvinvointipalvelusektorin hanketta

Hyvinvointipalveluiden hanke suunnitteilla

Tampereen seudulla suunnitellaan uutta hyvinvointipalvelusektorin hanketta, jonka on määrä alkaa syyskuun alussa.
 

Pirkanmaalaisessa hyvinvointipalvelusektorissa on suunnitteilla uusi hanke. Hankkeen päätoteuttaja on Tredea, ja hakemusta ollaan jättämässä yhdessä Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymän ja Sastamalan Seudun Yrityspalvelu Oy:n kanssa.

Hankkeen alkamista ei voi vielä sanoa varmaksi, mutta Tredean projektipäällikkö Marco Roth on toiveikas.
 
- Uskon ja toivon, että hankkeessa päästään suunnitteluasteelta toteuttamisvaiheeseen. Tämä on erittäin tärkeä hanke alan palveluiden ja yritysten kannalta. Näin pystyisimme vahvistamaan alueen hyvinvointipalveluyritysten osaamiskehitystä ja synnyttämään uutta alan liiketoimintaa alueelle.
 
Hankkeen on tarkoitus alkaa 1.9.2010.
 
Lisätietoja hankkeesta: Marco Roth, 040 800 7865, marco.roth(at)tredea.fi
Kahvila Punasen tyytyväisiä asiakkaita palvelivat Titta Syväoja (vas.), Nelli Rahikainen ja Janika Kuohukivi

Koskipuiston kesähelmi

Pikku kakkosen puiston viereen Koskipuiston laidalle on ilmestynyt punainen puumökki. Kyseessä on kesäkahvila Punane, liikeidea, jonka keksivät yhdeksän lukiolaisnuorta.
 
Voimalan Business-kurssin käyneet nuoret halusivat toteuttaa ideoitaan käytännössä ja tehdä jotain aivan uutta ja erilaista. Punane on kesä- ja heinäkuun ajan tamperelaisia palveleva ulkoilmakahvila, jonka erikoisuutena ovat erilaiset pikniktarvikkeet. Punane vuokraa vilttejä ja seurapelejä ja myy evästä puistokattauksia varten. Valikoimassa on esimerkiksi litran jäätelö viidellä lusikalla.
 
- Tämä kahvilaprojekti on eräänlainen jatkokurssi Voimalan kurssille. Jokainen nuori on sijoittanut tähän 50 euroa, ja tavoitteena on saada kasaan 1 000 euroa nuorta kohden. Se tarkoittaisi noin 600 euron päivämyyntiä, Voimalan valmentaja Miina Makkonen kertoo projektin tavoitteista.
 
Aivan yksin ei ole nuorten tarvinnut kahvilaa perustaa, sillä Tredea on auttanut sponsoroimalla mökin vuokran, ja sähkö- ja vesilaitos ovat auttaneet omalta osaltaan.
 
Kahvilaa pyörittää yhdeksän lukioikäistä yrittämisestä kiinnostunutta nuorta. TYKin, Tammerkosken, Hervannan ja Kalevan lukioiden opiskelijoista koostuva innokas joukko on iältään 16–19-vuotiaita. Yksi heistä on Nelli Rahikainen.
 
- Myymme aina tuoretta, palvelumme on mutkatonta ja parasta puistossa. Lisäksi Punane sijaitsee loistavalla paikalla, Rahikainen latelee mainoslitaniaansa.
 
Kahvilan avajaisia pidettiin 12.6., ja kioski on auki heinäkuun loppuun asti. Päivittäiset aukioloajt ovat aamukymmenestä iltakymmeneen. Myöhäisellä aukoloajalla houkutellaan kesäfestareiden kävijöitä piristävän kahvikupposen ääreen.
 
- Tämä on ollut hieno kokemus, ja olemme kaikki olleet todella innoissamme tästä mahdollisuudesta. Odotan ennen kaikkea paljon asiakkaita, Rahikainen kertoo kesän tavoitteista.
James O. Coplien

Scrum, scrum… Scrum-kurssit olleet menestys Pirkanmaalla

Vuoden 2009 maaliskuusta lähtien Tredean ja TTY:n järjestämät Certified ScrumMaster ja Product Owner -kurssit ovat saavuttaneet suuren suosion. Työskentelymetodien kehittämiseen suunniteltu Scrum-tekniikka jalkautui Tampereelle kouluttaja James O. Coplienin kautta.

Scrum-tekniikan terminologia on peräisin urheilulajista nimeltä rugby. Metodi pyrkii parantamaan työskentelytekniikoita ja -tapoja yrityksissä. Keskeisinä teemoina on ihmistenvälinen vuorovaikutus ja yhdessä tekeminen. Scrum-ajattelussa pyritään sulkemaan kaikki turha ajatusten ja suoritusten rönsyileminen pois, ja tavoitteena on keskittyä olennaiseen – yhdessä.

Myös perinteiset tiimiroolit murtuvat tämän metodin käsittelyssä, sillä kurssin yksi keskeinen ajatus on se, että kaikki ovat ideoidensa kanssa tasa-arvoisessa asemassa. Tämän uskotaan lisäävän luovuutta tiimissä ja estävän painetta, joka syntyy epäonnistumisen pelosta.

- Kursseilla opetetaan sitä, miten tiimitoiminta saadaan paremmaksi ja miten ulkoiset häiriötekijät saadaan karsittua pois. Toisin sanoen kyseessä on tiimityön tehostaminen, Tikka-hankkeen projektipäällikkö Aki Anttila kertoo.

Tredean Tikka-hanke on Scrum-kurssien järjestävä taho yhdessä TTY:n kanssa, ja ne järjestetään TTY:n tiloissa Hervannassa. Kurssit on tarkoitettu ennen kaikkea pk-kokoisten IT-yritysten henkilöstöille

- Kaikki järjestetyt 12 kurssia ovat olleet täynnä. Kursseille mahtuu 10 henkilöä kullekin, joten Tampereella on jo pitkälti toistasataa scrum-osaajaa. Tällä hetkellä uusia kursseja on alkamassa vielä kaksi kappaletta, joiden jälkeen jatko on auki.

Jutun kuvalähde tässä

Hopeaa YE-kisoista!

Jalkapallon mm-kisat ovat parhaillaan menossa Etelä-Afrikassa. Siellä jaetaan kunniaa maapallon parhaille jalkapalloilijoille. Kilpaillaan sitä muuallakin: Tampereen seutu sai tunnustusta ja mitalisijan Yrittävä Eurooppa -kilpailusta.
 
Tampereen seudun Osuustoimintakeskus osallistui Suomen edustajana EU:n komission Yrittävä Eurooppa -kilpailuun ja sijoittui sarjassaan komeasti kakkoseksi. Työ- ja elinkeinoministeriön nimeämänä Suomen edustajana Osuutoimintakeskus kilpaili sarjassa: Vastuullinen ja osallistuva yrittäjyys.
 
Viidessä eri sarjassa kilpailleiden hankkeiden voittajat ja palkitut julkistettiin Madridissa toukokuun lopussa. Tampereen Seudun Osuustoimintakeskuksen sarjan voitto meni Puolaan hankkeelle, joka keskittyy rakennusalan työvoimakoulutukseen.
 
Pirkanmaalla Osuuskuntamuotoisen yrittäjyyden suosio on ollut kasvussa koko 2000-luvun ajan. Sen etuihin kuuluu muun muassa yhteisöllisyys, riskien jakaminen sekä asiantuntija- ja työkumppaniverkostojen syntyminen.
Pasi Pertilä poseeraa keksimänsä Speaker Tracking -laitteen vierellä

Tampere Innovation Experience oli menestys

Toukokuun lopulla Demolassa järjestetty Tampere Innovation Experience -tapahtuma oli onnistunut. Päivän aikana lanseerattiin uusi Uusi Tehdas -ohjelma, joka kokoaa Tampereen seudun käyttö- ja kehittämiskelpoisia ideoita yhteen paikkaan.
 
Demolan tiloissa on tungosta. Satamäärin ihmisiä parveilee ympäri tilaa tutkien uteliaina seiniä reunustavia innovaatioprojektien demoversioita. Tapahtuman yhtenä tarkoituksena oli tuoda esille paikallisten ”keksijöiden” erilaisia projekteja, jotka ovat ehkäpä helpottamassa elämäämme tulevaisuudessa.
 
Yksi projekteista oli Pasi Pertilän suunnittelema Speaker Tracking -laite, joka on suunniteltu jäljittämään puhujan useamman pöydässäistujan joukosta. Laite kääntää videokameransa aina äänen suuntaan, mikä helpottaa videokokouksen pitämistä.
 
- Idea syntyi sivutuotteena tutkimusta tehdessäni, kun halusin soveltaa tutkimustani ja havainnollistaa teknologian toimivuutta. Mutta eihän sitä tiedä, voisi tästä olla todellista hyötyä joillekin, Pertilä sanoo.
 
Innovation Experience –tapahtumassa lanseerattiin myös Uusi tehdas -niminen ohjelma, jonka on tarkoitus ”luoda hyvinvointia Tampereen seudulle tuottamalla merkittävä määrä käytännöllisiä innovaatioita ja pilotteja.” Ohjelmaa ovat olleet perustamassa Tampereen kaupunki ja sen ympäristökunnat, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Pirkanmaan liitto, Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen kauppakamari sekä kehittäjäorganisaatiot Tredea Oy ja Hermia Oy. Uusi tehdas -ohjelmaa esittelevä video on katsottavissa täältä.
 
Tapahtumaa olivat järjestämässä Tredea Oy ja Hermia Oy. Hermian toimialajohtaja Petri Räsänen oli iloinen siitä, miten päivä onnistui ja miten suuren määrän kiinnostuneita alan ihmisiä paikalla oli.
 
- Tapahtuma meni todella loistavasti. Demolassa näkyi paljon kutsuvieraita ja hymyileviä kasvoja. Saimme tällä tempauksella huikean määrän kaipaamaamme kansainvälistä näkyvyyttä, sillä paikalla oli mediaa ympäri Eurooppaa. Muun muassa La Republica Italiasta oli paikalla, Räsänen kertoo.
 
Räsäsen mukaan paikalla oli 300–500 vierasta. Tapahtuman tavoitteina oli koota ICT-tutkimusyhteisöä yhteen ja tuoda esiin, mitä yhteisö tekee ja mitä tuloksia on saatu. Lisäksi Innovation Experience -tyylinen teemapäivä on erinomainen paikka ja aika jakaa ajatuksia alan ihmisten kesken.
Tanssiseura Hurmio hurmasi kokousvieraat

Eurocities-kokous oli suomalainen juhannus pienoiskoossa

Tampere osallistuu Eurocities-verkoston työryhmään, jonka aiheena on Branding management and city attractiveness. Työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran Lyonissa helmikuussa ja toinen kokous järjestettiin Tampereella juhannusviikolla, 22.–24. kesäkuuta. Kokoukseen otti osaa viitisenkymmentä henkeä paristakymmenestä Euroopan kaupungista.

Savusaunan lauteilla käy iloinen puheensorina englanniksi. Suurimmalle osalle aito suomalainen sauna on uusi kokemus. Vihta kulkee kädestä käteen ja välillä on mukava pulpahtaa raikkaaseen järviveteen. Kyseessä on Eurocities –kokouksen tutustumisilta, jota Tampere isännöi Hangaslahden edustussaunalla. Ennen saunaa vieraille on tarjottu kävelykierros Finlaysonin historiallisella tehdasalueella.  

Varsinaiset työryhmän kokoukset järjestettiin Tampere-talossa keskiviikkona ja torstaina. Ensimmäisen kokouspäivän antiin kuului kaupunkien esityksiä omasta brändityöskentelystään. Tampereen kaupunkiseudun alkutekijöissään olevaa brändin rakentamisprosessia summasi Differon konseptisuunnittelija Katri Tanni. Päivällä käsiteltiin myös sosiaalisen ja kansainvälisen median roolia kaupungin brändin rakentamisessa. Ensiksi mainitusta kertoi Tampereen yliopiston professori Jarmo Viteli ja toisesta Visit Tampere Region- hankkeen projektipäällikkö Pirjo Puukka.

Kokouspäivä päätettiin jakaantumalla kahteen työryhmään, joista ensimmäisessä pohdittiin sitä, miten kaupunki voi näkyä kansainvälisellä tasolla ja olla huomiota herättävä ja toisessa sitä, miten näkyä paikalliselle väestölle ja osallistaa heidät brändityöhön. Yhteiseksi teemaksi nousivat mm. eri medioiden ja markkinointikanavien hyödyntäminen uudella tavalla sekä se, kuinka vaikeaa on ottaa huomioon eri kohderyhmät brändiä rakentaessa. Keskustelua herätti myös se, voidaanko brändiä ajatella lupauksena? Ensimmäistä työryhmää vetänyt, Tredea Oy:n kehitysjohtaja, Anne-Mari Järvelin summaa päivän antia innostavaksi. ”On hyvä vaihtaa kokemuksia muiden seutujen kanssa, saada uusia näkemyksiä, ja myös huomata, että muut painivat samanlaisten haasteiden kanssa” Järvelin luonnehtii.

Ensimmäinen kokouspäivä päätettiin Raatihuoneella järjestetyllä illallisella, jota isännöi apulaispormestari Perttu Pesä.

”Ja niin meidät lemmenhuumaan johtaa kaunis tie ja hurmioon vie”

Kokoushuoneessa tuoksuu koivu. Ovesta astelee kaksi tyylikästä pariskuntaa. He asettuvat seisomaan räsymaton ja maitotonkassa olevien koivunoksien eteen. Samaan aikaan kaiuttimista kajahtaa Hurmio-tango. Pariskunnat ottavat tanssiasennon ja hetken päästä he liitelevät ryhdikkäästi lattialla. Kokousvieraat ovat hurmiossa eivätkä syyttä, sillä Tanssiseura Hurmion taivutukset ovat vertaansa vailla. Taidonnäytteen jälkeen myös kokousvieraat saavat osansa perisuomalaisesta tanssikulttuurista, sillä Hurmion väki tanssittaa vuorollaan kutakin vierasta.

Tempaus ei jätä ketään kylmäksi ja hyvin se on toiminut myös kansainvälisiin toimittajiin, joita Visit Tampere Region –hanke on tuonut Tampereelle yhdessä GoTampereen kanssa. Toisen kokouspäivän antiin kuuluivat isännöivän kaupungin Tampere-tarinat, joista yksi oli em. projekti, jonka avulla Tampereelle saatiin runsaasti medianäkyvyyttä kansainvälisessä mediassa. ”Kommunisteja, vakoojia ja maksullisia miehiä”-nimellä kulkevasta projektista kertoi projektipäällikkö Pirjo Puukka. Projekti ottaa osaa myös Eurocities Awardsiin sarjassa ”Innovation”. Palkinnot jaetaan Zaragozassa marraskuussa. Tampere-tarinoita kertoivat myös VTT:n asiakasjohtaja Harri Airaksinen, jokamuisteli eTampere-ohjelman kulkua sekä Tampere Convention Bureau:n toiminnanjohtaja Ella Kuula, joka kertoi värikkäästi Tampere-talon historiasta.

Sauna, järvi, syvälliset keskustelut ja lavatanssit – niistä eväistä syntyy suomalainen juhannus ja samoista eväistä rakennettiin myös Tampereen Eurocities-kokouksen anti. Nähtäväksi jää, mistä eväistä rakennetaan Tampereen seudun brändi. Varmaa on, että ennen valmista lopputulosta asiassa tulee olemaan paljon pureskeltavaa.

Tervetuloa CSM-seminaariin 4.8.2010!

TuoVa-hanke järjestää yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston Tuotantotekniikan laitoksen kanssa Competitive Sustainable Manufacturing, CSM-foorumin seminaarin, 4.8.2010 museokeskus Vapriikissa Tampereella. Puheenjohtajana toimii professori Seppo Torvinen Tampereen teknilliseltä yliopistolta.
 
Tule mukaan ja ilmoittaudu 15.7. mennessä. Seminaari on osallistujille maksuton.
 
 
 
Tervetuloa!

Tredean uutiskirje:
päätoimittaja: toimitusjohtaja Ari Tuulentie
tekstituotanto: Tmi Antti Pohja

HUOM! Tredean uutiskirje ilmestyy seuraavan kerran elokuussa 2010