Seutumarkkinointi
Pirkanmaan yhteisen viestintästrategian ja brändin rakentaminen
Tampereen kaupunkiseutu muodostaa kahdeksan kaupungin ja kunnan elinvoimaisen kokonaisuuden, joka toimii koko maakunnan veturina. Seutukunnan vetovoimaisuus on tärkeää koko maakunnan vetovoimaisuudelle, erityisesti silloin kun puhutaan kansainvälisestä vetovoimaisuudesta.
Alueen brändin avulla vahvistetaan alueen yritysten toimintaedellytyksiä, nostetaan alueen tunnettuutta keskeisillä ulkomaisilla foorumeilla, luodaan kehikko ulkomaisten ja kotimaisten investointien sekä osaajien houkuttelulle sekä lisätään alueelle suuntautuvaa matkailua.
Yhtenäinen, systemaattisesti organisoitu seutumarkkinoinnin maailma mahdollistaa rajallisten resurssien tehokkaamman käytön. Nyt hajallaan eri organisaatioissa olevat resurssit tekevät monesti päällekkäisiä toimenpiteitä koordinoinnin puuttuessa. Kun nämä pienet purot tuodaan yhteen, saadaan iso virta, joka mahdollistaa yhtenäisen viestin ohella myös suuremman vaikuttavuuden saavuttamisen valituissa kohderyhmissä.
Seutumarkkinoinnin kokonaisuutta rakennettaessa keskeisenä periaatteena on tavoitteellisuuden ja vaikuttavuuden lisäksi monistettavuus. Perusviestejä ja niiden viestimistä tukevia materiaaleja voidaan helposti monistaa eri kohderyhmille, tilanteisiin ja viestimiin. Näin saadaan myös lisää tehokkuutta viestintään ja sen vaikuttavuus kasvaa.
Tredeassa on kesällä 2010 käynnistetty Pirkanmaan yhteisen viestintästrategian ja brändin rakentamishanke, jonka tarkoituksena on selvittää alueen erottuvuudet ja persoonallisuustekijät ja kiteyttää ne Pirkanmaan brändiksi, jonka tavoitellut kohderyhmät kokevat houkuttelevaksi ja jolla on puhuttelevat tunnukset, laatia toimintamalli systemaattisen aluemarkkinoinnin toteuttamiseen ja yhdensuuntainen tapa viestiä alueen etujen ja palveluiden esilletuomiseksi.
